Digitaalisia palveluita koskeva peruuttamisoikeus
Digitaalisten palveluiden, eli esimerkiksi verkkokaupassa myytävien verkkovalmennusten, osalta 14 päivän peruuttamisaika alkaa kyseistä digitaalista sisältöä koskevan sopimuksen tekemisestä. Asiakkaalla ei kuitenkaan ole kaupan peruuttamisoikeutta, jos digitaalisen sisällön toimittaminen on aloitettu sähköisesti asiakkaan suostumuksella ennen peruuttamisajan päättymistä. Tällainen edellä mainittu suostumus voidaan katsoa saaduksi asiakkaan ilmaistessa halukkuutensa vastaanottaa digitaalista sisältöä, ennen 14 päivän peruuttamisajan päättymistä, erillisen linkin kautta. Verkkovalmennuksen osalta sisällön toimittaminen katsotaan aloitetuksi silloin, kun asiakas aktivoi palvelun valmennusjärjestelmästä toimitetun aktivointisähköpostissa esitetyn linkin kautta. Verkkovalmennuksen osalta sisällön toimittaminen katsotaan aloitetuksi silloin, kun asiakas ottaa verkkovalmennuksen käyttöönsä käyttäjätunnuksella, joka asiakkaalle on luotu. Lisäksi asiakkaan katsotaan antaneen suostumuksensa digitaalisen sisällön toimittamisen aloittamiselle ja luopumiselle peruuttamisoikeudestaan, jos asiakas kirjautuu verkkovalmennusjärjestelmään käyttäjätunnuksillaan ennen 14 päivän peruuttamisoikeuden päättymistä. Asiakas voi käyttää digitaalisia palveluita koskevaa peruuttamisoikeuttaan ottamalla yhteyttä osoitteeseen pt.mariagluhih@gmail.com.
Vastuu ja treenien turvallisuus
Palvelun voimassaolon aikana toteutettavat harjoitukset tapahtuvat kaikissa tilanteissa osallistujan omalla vastuulla. Osallistuja on velvollinen huolehtimaan omista tapaturma- ja vapaa-ajan vakuutuksista ja hän on tietoinen, ettei häntä ole vakuutettu Personal Trainer Maria Gluhihin puolesta.
Osallistuja hyväksyy sen, että hänelle mahdollisesti harjoittelun aikana aiheutuvat rasitusvammat, sairastumiset, loukkaantumiset, ym. ovat hänen vastuullaan ja hänelle tulee olla vakuutus näiden varalta.
Personal Trainer Maria Gluhihin valmennuksesta vastaavat koulutetut ammattilaiset, jotka pyrkivät aina toteuttamaan treenit turvallisesti ja valmentajat tekevät parhaansa riskien minimoimiseksi, niin treeneissä kuin niiden ulkopuolella. Tästä huolimatta, jokainen osallistuja on ensisijaisesti itse vastuussa siitä, että hän toteuttaa treenit oman terveydentilansa ja kuntonsa sallimissa rajoissa. Online-treeneihin osallistuva henkilö vakuuttaa olevansa tietoinen harjoitteluun liittyvistä riskeistä ja osallistuu harjoitteluun ja valmennukseen omalla vastuullaan, vapauttaen samalla ohjaajina toimivat henkilöt sekä Personal Trainer Maria Gluhihin.
Henkilötiedot
Nettivalmennuksen tai treeniohjelman ostanut asiakas hyväksyy sen, että hänen perustiedot (nimi, sähköpostiosoite, osoite ym.) tallennetaan valmennusalustan palveluun ja että Personal Trainer Maria Gluhih voi rekisteröidä, tallentaa ja/tai käsitellä asiakkaita koskevia henkilötietoja (esimerkiksi yhteys-, maksu ja harjoitustietoja) sekä jäsenen käyttämiä palveluita voimassa olevan tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Edellä mainittujen tietojen keräämisen tarkoituksena on hallinnoida ja huolehtia asiakkaasta parhaalla mahdollisella tavalla sekä myös tiedottaa jäsenelle kulloinkin tarjolla olevista palveluista.
Sivuston materiaali ja tallenteet
Kaikki sivuston materiaali on tarkoitettu vain ja ainoastaan jäsenyyden tilanneen henkilön käyttöön. Sen jakaminen muille osapuolille tavalla tai toisella on ehdottomasti kiellettyä ja lasketaan varkaudeksi, josta Personal Trainer Maria Gluhih voi tehdä rikosilmoituksen.