Maria Gluhih - personal trainer & psyykkinen valmentaja

Haluatko voida paremmin tai olla vahvempi?

Moi!

Olen Maria Gluhih, psyykkinen valmentaja, personal trainer ja voimavalmentaja.

Avullani onnistut tekemään sen ison elämäntapamuutoksen, mistä aikaisemmin olet vain unelmoinut sekä nostamaan voimatasojasi, vaikka olisit jo kokenut treenaaja. Kurkkaa palveluni tuotteet -välilehdeltä - ja aloitetaan!

Oma taustani:

Vuonna 2017 olin kerryttänyt raskausaikana 25 kiloa pieneen 157 senttiseen runkooni ja olo oli tukala. Ylipaino toi mukanaan polvi- ja lonkkakipuja, enkä tunnistanut kehoani omakseni. Päällä oli myös paha sokerikoukku.

Lopulta tajusin, että vain pitämällä huolta itsestäni, voin pitää huolta myös lapsestani. Elämänmuutos toi mukanaan paljon tunteita - usein paino junnasi ja kyyneleet virtasivat. Lopulta muutos on kuitenkin tuonut tullessaan ison annoksen positiivista elämänasennetta ja energiaa!

Nyt olen toiminut 4,5 vuotta personal trainerina erityisosaamisenani voimavalmennuksen lisäksi mm. painonpudotus, kehonmuokkaus ja elämäntapamuutokset. Kentällä vietettyjä tunteja on kertynyt jo lähemmäs 4000, jonka myötä olen oppinut, kuinka asiat tehdään sekä järkevästi että pysyvästi.

Tervetuloa valmennukseen!

Uusi psyykkinen etävalmennus alkaa!

Oletko parhaillaan harkitsemassa tai tekemässä elämäntapamuutosta? Uusi psyykkinen etävalmennus pienryhmässä alkaa 8.1.2024

Haluatko nostaa voimatasojasi?

Personal Training-valmennusta yhteisillä lähitapaamisilla Tampereella tai Ylöjärvellä.

Uutiskirjeen tilaus!

Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi ensimmäisten joukossa tiedon tuoreimmista ravintovinkeistä, inspiroivista treenivinkeistä ja eksklusiivisista tarjouksista. Syötä sähköpostiosoitteesi alle ja liity mukaan!

Tämä sivusto käyttää evästeitä varmistaakseen sinulle mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Lue lisää